maanantai 20. toukokuuta 2013

Kieputusta


Viikonloppu hurahti ohi kyllä hurjaa vauhtia. Likkojen lenkki jälkimainikeineen vei kyllä suurimman osan viimeisimmistä 48tunnista...

Yhtä pyörällä päästäni olin muutama viikko sitten kun kävimme Singaporessa Sentosan saarelle rakennetussa Universal Studiosin huvipuistossa.
Yksi syy koko Singaporen matkaammehan oli se että joululahjaksi olimme saaneet sisäänpääsyliput tuonne huvipuistoon... Oli Joulupukki kai saanut vihiä tulevista matkasuunnitelmistamme  ;-)


Jo Sentosalle huvipuistoon matkaaminen on elämys.
Cable car ajelumme alkoi Harbourforntista.

Huvitti nuo mukinpidikkeet vaunussa, matka kun kestää vain muutaman minutin.
Sentosa näkyykin jo akvaarioineen ja Hard Rock hotelleineen.

Vesihöyryä puskevan pallon kohdalla riitti poseeraajia.

Värikkään Merlionin vieressä oli rauhallisempaa ottaa kuvia.


Hauskuus alkoi jo itse matkasta Sentosalle. Kiipesimme Harbourfrontissa Cable Carin kyytiin. Korkeanpaikankammoisena hengittelin syvään kun vaunu lähti liikkeelle yläilmoihin. Viisi vuotta sitten olin aikas hysteerinen koko matkan tuossa vaunussa. Nyt meni jo paremmin ja uskalsin napsia muutamia valokuviakin matkasta sen sijaan että olisin rystyset valkoisena puristanut penkistäni kiinni.

Lisää kieputusta olikin sitten luvassa itse huvipuistossa. Uskaltauduin käymään vain yhdessä laitteessa, eikä sekään ollut oikeasti niin paha... Mieheni puolestaan hyödynsi saamiamme expresspasseja joilla pääsi laitteisiin jonon ohi.


Shrekin linna Far far away oli kyllä komea.

Eivätkä nämä muutkaan huvipuiston hahmotkaan hassumpia olleet...

Universal Studiosin huvipuistossa puitteet olivat hienot. Alue oli jaettu erilaisiin teemoihin. Oli Hollywoodia, New Yorkia, Transformersseja, Egyptiä, Jurassik Parkkia, Far far Away'ta ja Madagascaria. Lisäksi huvipuistossa kulki teemoihin liittyviä hahmoja joiden kanssa sai käydä kuvauttamassa itsensä. Yhden teinityttöporukan ilmeet olivat näkemisen arvoiset kun nurkan takaa esiin astelivat yllä olleet entisajan egyptiläiset.


Tämä hassuttelija ei kuulunut huvipuiston henkilökuntaan vaikka niinkin voisi luulla.

Tässä oli ehkä huvipuiston hurjin laite,
taisteluplaneetta Galactica teemainen tuplavuoristomäki. 

Tottakai jokaisella alueella oli teemaan kuuluvia myyntikojuja. Shrekin linnoituksessa sai muun muassa kultakutrin jäätelöä.

Jotkut hahmot olivat enemmän lapsille tarkoitettuja.

Ja toisten hahmojen kanssa poseerasivat aikuiset miellään.

Ja oli niitä hurjankin näköisiä hahmoja liikenteessä.


Suosittelen lämmöllä Singaporeen matkaaville tuota Universal Studiosin huvipuistoa. Siellä riittää touhuttavaa niin lapsille kuin lapsenmielisillekin.
Aikaa kannattaa varata reilusti. Me kiertelimme puiston läpi kahteen kertaan neljässä tunnissa ja silti olisi ollut vielä paljon nähtävää.


Koskas viimeksi te olette käyneet huvipuistossa?

2 kommenttia:

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.