sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuoppainen matka kynttiläillalliselle

Ne illallispöydän kynttilät.

Herkullinen jälkkäri tarjoiltiin kauniissa astiassa.

Jo useampi kuukausi sitten sovittu työporukan "neljän tähden" illallinen meinasi eilen mennä sivu suun kun kolme yhdessä autolla matkaan lähtenyttä tähtöstä ajoivat jo alkukilometreillä tiellä olleeseen kuoppaan. Siitä seurasi reikä auton eturenkaassa.

Iski aika suuri epäusko, epätoivo ja melkein itku kun tihkusateessa katselimme renkaan pihistelevän ilmoja itsestään pihalle.
Olimme varmaan aika surkuhupaisa näky: kolme naista juhlatamineissa ihmettelemässä rikkinäistä autonrengasta. Ihan avuttomia emme olleet vaan soitimme pikaisesti miesvoimaa paikalle vararengasta vaihtamaan.
Uusi rengas saatiin paikoilleen todella nopeasti ja vaikka vielä sitten ajelimme "maisemareittiä" pitkin hieman pidemmän lenkin niin perille illallispöytään pääsimme muodikkaasti vain reilut puoli tuntia myöhässä.

Ruoka oli hyvää, tai oikeastaan todella hyvää sillä kaikki kuoppaisen matkanteon kommellukset olivat tehneet meistä matkalaisista hyvin nälkäisiä. Ruuan lisäksi formaatin mukaisesti iltaamme kuului myös emännän järjestämää ohjelmaa tietovisailun ja konsolipelin merkeissä.
Ja ennenkuin huomasimmekaan olikin jo aika lähteä takaisin tien päälle. Paluumatka tuntuikin yllättävän lyhyeltä kun se sujui ilman ongelmia. Toisaalta jo mennessä olimme kokeneet ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä yhdelle roadtripille.


Olkaapa siis varovaisia liikenteessä ja pitäkää vararengasta mukananne - sitä ei koskaan tiedä milloin se voi pelastaa matkanne kynttiläillallisille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.