lauantai 29. syyskuuta 2012

Tulisilla hiilillä



Mennyt viikko kului edelliselle asunnollemme vuokralaisia etsiessä. Hakemusta tehdessämme olimme itsekin aika jännittyneitä. Vastaako siihen kukaan? Löytyykö pontentiaalisia ehdokkaita?

Noh, jättämäämme hakemukseen tuli nopeasti useita vastauksia jotka olivat usein lyhytsanaisia pyyntöjä päästä katsomaan asuntoa. Pyysimme hakijoita kertomaan hieman lisää itsestään. Ei sitä ketä tahansa halua kotiinsa päästää. Joillakin mielenkiinto lopahti tämän. Jotkut taas eivät täyttäneet niitä kriteereitä, joita olimme päättäneet vuokralaisiltamme odottaa. Lopulta päädyimme näyttämään asuntoa kahdelle pariskunnalle. Täytyy sanoa että olimme tehneet hyvän esivalinnan sillä molemmille olisimme voineet avaimet luovuttaa.

Hassua silti oli se kuinka kasvokkain tavattaessa erilaiset nämä pariskunnat keskenään olivat. Ensimmäiset olivat harkitsevia, rauhallisia ja kyselivät paljon lisätietoja talosta ja muusta. Toiset taas olivat jo valmiiksi todella innoissaan talosta, he olivat puheliaampia ja menevämmän oloisia. Valinta olisi ollut todella vaikea. Ehkä olisi jopa pitänyt heittää kolikkoa. Onneksemme kohtalo puuttui peliin. Rauhallisemman pariskunnan miehelle aukesi työpaikka pääkaupunkiseudulta ja heidän asunnonhakunsa siirtyi sille seudulle.

Tänään kirjoitimme vuokrasopimuksen menevämmän pariskunnan kanssa. Avaimia luovuttaessa iski pieni haikeus. Kolme ja puoli vuotta meidän kotinamme toiminut asunto siirtyi joidenkin toisten kodiksi. Haikeus vaihtui ylpeyden tunteeseen kun huomasin kuinka otetut ja onnelliset vuokralaisemme olivat uudesta kodistaan. Kyllä he siitä pitävät hyvää huolta.

Tuo vuokralaisten etsintä ja valinta oli raskasta puuhaa. Onneksi se on nyt ohi ja tulisilla hiilillä olo vaihtui uuden kotimme takkatulen rentouttavasta lämmöstä nauttimiseen.


Millaisia kokemuksia teillä on vuokra-asunnon etsimisestä tai omien vuokralaisten etsimisestä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.