maanantai 3. syyskuuta 2012

Haastavaa

Muutto etenee hitaasti mutta varmasti. Hyllyjä on tyhjentynyt ja laatikoita täyttynyt. Se pakkaamisen aloittaminen elämässä epäolennaisista tavaroista on edennyt jo osaan astioista ja kattiloista. Tästä syystä ruuanlaittokin on ollut tyypiltään helposti, hyvää ja sassiin. Tuoreita ruokakuvia ei siis nähdä vähään aikaan täällä. Seuraavat kuvat ovat toissaviikonlopulta. Mieheni kanssa olimme sivusta seuraamassa Team City Challenge 2012 kaupunkiseikkailukisaa. 

Täytyy heti sanoa, että todella reippaita olivat kaikki kisaan lähteneet. Me liikuimme rasteille autolla siinä missä kilpailijat saivat käyttää polkupyöriä, TKL:n busseja tai omia jalkojaan. Silti moni joukkue saapui rastilta toiselle aivan meidän perässämme! Kovakuntoisia sekä -hermoisia näyttivät muutenkin olevan, puhumattakaan siitä kuin iloisella mielellä kilpailijat vaativiakin tehtäviä suorittivat. Vähän jäi itseäkin moinen seikkaileminen kutkuttamaan. Voi olla että pitää ottaa osaa ensivuonna, harrastesarjaan ehkäpä?

Vai miltä teistä kuulostaisi kokeilla yhden päivän aikana tällaisia lajeja kuten frisbeegolf, soutuspinning, kiipeily, uinti tai paintball? Ja siis tässä on vain osa siitä lajikirjosta mitä kilpailijoilla oli rasteilla edessään. 

Lähtö ja maali sijaitsi tänä vuonna Pyynikin Palloiluhallilla.

Kilpailijat saivat tällaisen kartan erilaisista rasteista joilla piti päivän aikana käydä suorittamassa haastavia, hauskoja ja varsinkin vaihtelevia tehtäviä.

Yhdellä rastilla piti edetä yläilmoissa köyden päällä kävellen. Hui, en uskaltaisi!!!

Toisella rastilla taas ammuttiin jättiritsalla Angry Birds lelulintuja maalitauluun.

Frisbeegolfaus kuului myös lajivalikoimaan.

Kuten myös se perinteinenkin golfaus, tavallaan.

Oli niitä rasteja myös näinkin huikeissa maisemissa.

Jos kiinnostus heräsi niin käykää katsomassa kisan nettisivut sekä facebook.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.