sunnuntai 26. elokuuta 2012

Bikiniä eli pikkupurtavaa Barcelonasta

Viikonloppu on mennyt pientä perunateatteria pitäessä: eli chilichipsejä, perunarieskoja ja perunapiirakoita valmistaessa. Silti pääpaino oli lauantai-illan helpoissa kokkauksissa. Silloin vietimme vuonna 2010 tehdyn Barcelona-Bilbao-Biarritz matkamme muisteluun keskittyvää iltaa. Reissuvihko kaivettiin jälleen esiin ja luettiin muistiinpanot retkemme tapahtumista. Nauroimme kyyneleet silmissä pariinkin otteeseen värikkäille sanamuodoille ja kirjoitusvirheille joita tekstit olivat pullollaan. 

Teemaan liittyen valmistimme Barcelonassa maistamiamme bikini-leipiä kylmän gazpacho keiton kanssa nautittaviksi. 
Bikini-leivät eivät vaadi paljoa: paahtoleipää, voita, kinkkua ja juustoa sekä voileipägrillin. 
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois (voit käyttää ne vaikka gazpachon valmistukseen), voitele leivät ja päällystä ne kinkulla ja juustolla. 
Grillaa leipiä sen verran että juusto alkaa sulaa. Leikkaa valmiit leivät vielä kolmioksi ja herkuttele!





Chilichipsejä Iskuruokaa -kirjan reseptillä.

Perunateatterin ensimmäinen näytös. Toinen näytös piti sisällään perunarieskoja joista unohtui ottaa kuva. Hups.

Perunateatterin kolmasnäytös koostui perunarieskoista.


Olen pahoillani jos teille tuli pikkunälkä näistä kuvista... ;-)


Maukasta viikkoa kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.