lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kävellen keskustan nähtävyyksillä



Tällä kertaa oltiin Louvrella ihan vain poikkeamassa ja toteamassa että tässä jonotusaika oli yli 1,5h. 

Puistossa riitti penkkejä jos halusi paistatella päivää tai leputtaa jalkoja. Kengät tulivat todella pölyisiksi tuolla hiekkapätkällä kävelystä.




Ensimmäisenä iltana Pariisissa ei ehditty muuta kuin kirjautua sisään hotelliin ja käydä syömässä. Seuraavana päivänä sitten korjattiin vahinko ja käveltiin tooodella paljon.
Aloitettiin aamu patonki-croissanttiaamiaisella katukuppilassa. Maitokahvi oli maistuvaa, croissantit ja patonki uunituoreita, appelsiinimehu vastapuristettua ja lisäksi saatiin omat pienet Bonne Maman mansikkahillopurkit joista levittää hilloa voilla voidelluille patongeille -NAM!!!

Sitten vatsat täytettyinä tyypitettiin Notre Damen katedtraali. Oltiin ajateltu käydä myös kellotorneissa, mutta jono lipunmyyntiin oli melkein korttelin päähän - eikä se edennyt mihinkään. Hylättiin tuo ajatus ja jatkettiin matkaa kohti Louvrea ja siitä edelleen Tuileriesin puutarhan läpi Champs Élyséelle asti. Matka oli pitkä poikettiin välillä kahville ja lounaallekin. Viimeisenä muttei vähäisimpänä juttuna oli Riemukaaren päällä käynti. Sinne lippujonokin oli kohtuullinen, siitä selvittiin vartissa. Kaupunkinäkymät kaaren päältä olivat upeat kun kelikin oli kohtuullisen kirkas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.