sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Parasta Phi Phi:llä

Tsunami warningin jälkeiset lomapäivät sujuivat suhteellisen leppoisesti, vaikka nukuinkin aika huonosti. Heräilin öisin säpsähdellen ukkosen jyrinään ja muihin kovempiin ääniin. Tuli aina fiilis että taasko tapahtuu jotain. Sitten valvoin hetken kunnes torkahdin vain säpsähtääkseni uudelleen. Mutta, minun piti kertoa siitä mikä oli parasta lomallamme Phi Phi -saarilla: Ne maisemat!!!
Myönnetään myös että ruokakin maistui.

Mieheni kävi kerran sukeltamassa ja piti reissua onnistuneena. Vedet olivat kirkaat ja muutenkin opastus ja muu ohjattu toiminta retkellä toimi. Teimme myös omatoimisen puolenpäivän veneretken niin että vuokrasimme longtail-boatin kuskeineen meitä kuljettamaan eri rannoille. Tuo oli hyvä retki. Näimme Ko Phi Phi Lee saaren "The rannan", eli sen missä The Beach elokuvaa on kuvattu. Lisäksi kävimme Long beachilla, Monkey beachilla sekä mieheni snorklaili pitkään (eräällä rannalla jonka nimeä en enää tähän hätään muista). Ajelimme ympäri Ko Phi Phi Don saaren jolle olimme siis majoittuneet. Mereltä päin nähtynä rannat ja saaret näyttivät yksinkertaisesti sanottuna: kauniilta.









Loppuun oli pakko vielä kaivaa youtubesta se The Beach leffan tunnari biisi, All Saints - Pure Shores. Meidän piti katsoa tuo leffa ennen matkaa, mutta ei ehditty. Nyt voidaan sitten katsoa se niin että koittetaan bongata jo nähtyjä maisemia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.