lauantai 19. marraskuuta 2011

Lötkölauantai

Nukuin pitkään, kerrankin. Päätin etten tee tänään mitään vaan lekottelen. Lähdin ulkoiluttamaan kameraani kahdeksi tunniksi. Ajatuksenani oli vihdoin kuvata erilaisia (sekä erikoisia) katulamppuja. Ulkomaanreissuilla kuvattujen lamppujen jälkeen kaikki eteen tulleet lamput vain näyttivät vähän tylsiltä. Kuvasaldoni lamppujen suhteen oli vähäinen, mutta tuli sitä muutakin touhuttua kuin lamppuja bongattua.

Keli oli synkkä eikä objektiivini ollut valovoimaisimmasta päästä. Tampellan alueelle oli sijoitettu tällaisia valaisimia. Näitä löytyi myös muutamilla eri variaatioilla. Minua kuitenkin ihastutti tuo vinoksi vääntynyt yksilö.

Tässä todistusaineistoa siitä millä nurkilla luuhasin. Vapriikin lähistöllä tuli siis käytyä.

Suosikikseni nousi Tammerhotellin takana sijaitseva (Kauppaopiston?) talon lamput. Talo on jonkin suuren remontin kynsissä, mutta vanhaa tyyliä on pyritty ilmeisesti säilyttämään näissä valaisimissa ainakin.

Lamput rivissä.

Samaisessa talossa oli muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia.



Tampellan alueella oli myös tällainen moderni (kyhäelmä) valaisimen ja patsaan yhdistelmä.  Voisin kuvitella että illalla tämä näyttää ihan mielenkiintoiselta.

Lähempää kuvakulmaa tuosta Tampellan pömpelistä.


Retkelläni poikkesin myös Tallipihan suklaapuotiin. Lähdin aikamoisen ostoskassin kanssa kotiin. Siitä lisää huomenna.  

Tallipihan pikkukojujen luukkuja koristavat erilaiset kuviot. Tästä tuli jostain syystä heti mieleen Paras aika vuodesta -blogin Stella.

Tykkään kovasti näistä liikkeen kyljessä olevista kylteistä. Näitä lisää pikkukauppojen edustoille.

Tallipihaan pääsee ympärivuoden, ei vain kesällä tai joulun aikaan. Jos ja kun tulee pakkaset ja lunta, niin haluan tänne kuumalle kaakaolle ja pullalle...

Tallipihalla on kuin piparkakkumaassa. Rakennusten yksityiskohdat ovat ihania.


Tulee sellainen Hannu ja Kerttu -sadun fiilis tästä kuvasta. Uskaltaisko mennä sisään vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, anna äänesi kuulua ja jätä kommentti!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.